| |
|
|
Osaava tekijä pinnistelee tullakseen entistä paremmaksi Yrityksen paras työntekijä on työhönsä sitoutuva osaaja. Porilainen Fiblon Oy pitää työntekijät huippuiskussa jatkuvalla koulutuksella, jota suunnitellaan etunojassa tekijöiden toiveiden mukaan. Kuvassa toimitusjohtaja Pekka Ekberg ja reilut 20 vuotta yhtiön palveluksessa ollut koneenhoitaja Mirja Perkiömäki. Porin Uudenniityn teollisuusalueen yleisilme on rouhea. Sen reunalla olevan Fiblon Oy:n tuotanto- ja toimitilat erottuvat siisteydellään. Rekkaliikenteelle on selkeät ohjausmerkinnät hallille, päärakennuksen edustalla on kauniit kivitykset istutuksineen.
Viihtyisä tunnelma jatkuu, kun toimitusjohtaja Pekka Ekberg istahtaa konttorin valoisaan aulaan, jossa on tyylikäs sisustus, tauluja seinillä ja kirjahylly siisteine kirjariveineen. Lähiyrityksien konttorit näyttävät takuulla toisenlaisilta.
Tilojen esteettisyyteen on tietenkin osasyynä se, että yritys tekee työkseen kauneutta: muun muassa kattaukset viimeisteleviä lautasliinoja eri väreissään. Asiakkaitaan toimitusjohtaja ei luettele, sillä Fiblonin tekee tuotteitaan monille brändeille. Luottamus on osa laatua.
Ala vaatii moniosaajan
– Tuotteet syntyvät laitekannalla, joka on niin modernia, että maailmassa tuskin on toista firmaa, jolta löytyy tällainen varustus, Pekka Ekberg toteaa. Huippukone vaatii käsittelyynsä huippuosaajan, joiden saaminen ei helppo juttu. Tekijän pitää taitaa sähköautomaatiota, mekaanista kunnossapitoa, hydrauliikkaa ja pneumatiikkaa.
– Tietokoneet on hallittava – ja englannin kieli, Ekberg jatkaa listaa.
Yhtäkään tekniikkaopistosta valmistunutta ei voi iskeä koneenkäyttäjäksi suoraan. Fiblon Oy:lle töihin tuleva koulutetaan seitsenportaisella järjestelmällä, jossa nollatasolta aloittaja saa käytettäväkseen käsisäädöillä toimivan pieniä tuote-eriä tekevän linjan.
– Siinä oppii koneidemme perusteet. Nollatason kaveri on vielä vaaraksi itselleen ja muille. Vaatii tarkkailua. Ykköstasolle päästyään vaarallisuus vähenee.
Ylätasoilla osataan jo koneiden sielunelämän lisäksi innovointi, ideointi ja tehokkuus. Sisäinen koulutuskin sitouttaa väkeä. Henkilökuntaa talossa on 32.
Jatkuvaa koulutusta
Fiblon Oy haluaa työntekijöistään pitkäaikaisia. Tuotannossa ensikarsinta tapahtuu kuudessa viikossa: siinä ajassa selviää taipuuko tekijän mieli ja kroppa kolmivuorotyöhön.
– Sen kynnyksen ylityksen jälkeen väki on jäänyt hyvin. Suurin osa on ollut talossa enemmän kuin kymmenen vuotta, mutta osa on tullut jo 1980-luvulta. Olemme hyvin tyytyväisiä, Pekka Ekberg kertoo.
Koulutus on yksi ydinasia, jolla väki saadaan sitoutumaan. Ekberg johtaa kahta erilaista joukkoa: tuotanto- ja toimihenkilöitä. Toimihenkilöt elävät niin, että he haluavat jatkuvasti uutta oppia. Koulutuksen he kokevat etuoikeutena.
– Suhtaudumme aina myönteisesti työntekijän koulutuspyyntöön, Ekberg sanoo.
Koko väkeä koulutetaan kuitenkin jatkuvasti. Koska varsinaista täsmäkoulutusta alalle ei ole, poimii Fiblon Oy palasia paikallisen ammattiopiston kurssitarjonnasta Prizztech Oy:n hallinnoiman Protek-hankkeen avulla. Se on kehittäjäorganisaation hanke, jonka tarkoituksena on elinkeinoelämän kilpailukyvyn parantaminen osaamisen lisäämisellä.
– Meillä on yhteisiä intressejä. Suunnittelemme koulutuksia niin, etteivät ne vaaranna yrityssalaisuuksiamme. Tosiasia on, että yrityksen dynamiikka on aina notkeampaa kuin julkisen koulutuslaitoksen. Monitaito-ohjelmassakin olemme olleet mukana.
Pöly pois tuotannosta
Ennen tuotantotiloihin menoa pumppaamme käsidesiä kouraan: hygieniatuotteita pääsee ihmettelemään vasta sitten. Isot hallit ovat siistejä. Koneiden hoito on pääosin varmistamista ja monitorien tarkkailua.
– Näin on niin kauan kuin koneet toimivat. Ylätason kaverit osaavat purkaa koneen kuin koneen palasiksi ja koota sen uudestaan vanhoista tai uusista osista. Ilman näitä taitoja tuotantovarmuutemme kärsisi, sillä asentajat pitäisi tilata vaikkapa Saksasta. Työviihtyvyys-sana putkahtaa Pekka Ekbergin suusta usein. Myös tuotannossa pitää olla siistiä.
– Sekin on jatkuvan kehittämisen ansiota. Alan tehtaissa työvuoron jälkeen on näkymä tavallisesti kuin lumisateen jäljiltä. Me olemme saaneet pölyn minimoitua.
Koko ajan tapahtuu
Koneenhoitaja Mirja Perkiömäki vahvistaa, että Fiblonille tullaan olemaan. Hänelle tuli toukokuussa täyteen 20 vuotta.
– Yötyöstä tykkään. Iltavuorot voisi lopettaa: niissä menee koko päivä, Perkiömäki kuittaa. Ja nauraa.
Pitkä työrupeama on tarkoittanut jatkuvaa uusien asioiden oppimista. Hän pakkaa nyt valkoisia kahviloiden lautasliina-automaatteihin meneviä liinoja. Painojälkeä valvova monitori on tyhjä.
– Mutta kun tehdään värillistä ja painettuja, olen nipottaja. Käyn linjallakin katsomassa, että kaikki sujuu, vaikka painojäljen monitoritarkastus periaatteessa riittää.
Uusia asioita pitää tulla. Sitä mieltä on Pekka Ekberg.
– Jos yritys pyörii viisi vuotta ilman kehittymistä ja investointeja, se on kohta kuollut yritys.
Teksti: Soila Ojanen Kuva: Jussi Partanen Fiblonin väki koulutuksessa – Fiblon Oy:n työntekijöitä on aktiivisesti osallistunut nykyisen ELY-keskuksen osaamisen kehittämispalveluihin. Yrityksen avain- ja johtohenkilöille suunnatuista liikkeenjohdon valmennusohjelmista oppia on saatu muun muassa markkinointipäällikkö-, talouspäällikkö-, tuotantopäällikkö- ja kansainvälisyysohjelmista. Koulutusaiheena ovat olleet myös johtoryhmätyöskentely ja Laatua Satakunnassa.
– Käytössä on ollut yrityskohtainen konsultointipalvelu, jota hyödynnetään tietyn kehittämiskohteen tunnistamiseen ja kehittämissuunnitelman laatimiseen. Palvelu on kestoltaan kolmesta viiteen päivään. Tähän järjestelmään kuuluu muun muassa Fiblonin käyttämä Monitaito -ohjelma, joka kartoittaa yrityksen henkilöstön osaamisen kehittämistarpeet.
– Monitaito -ohjelman pohjalta käynnistyi räätälöity henkilöstökoulutus. Se painottuu henkilöstön ammatilliseen kouluttamiseen, jossa osallistuja on koulutuksessa vähintään kymmenen päivää.
– Fiblon on saanut myös kehittämisavustusta investointiin muun muassa lautasliina- ja pakkauskoneisiin. Liikkeenjohdon ja markkinoinnin kehittämiseen saatu avustus mahdollisti toiminnan laadullisen kehittämisen ulkopuolisten asiantuntijoiden avulla.
– Yritys on mukana ELY-keskuksen, Finnveran, Finnpron ja Tekesin kasvuyrityspalvelussa, jossa yritys ja toimijat sitoutuvat pitkäjänteiseen kehittämistyöhön. Palvelu on suunnattu voimakkaasti kasvua tavoitteleville yrityksille.
Lisätietoa koulutuksista www.yritys-suomi.fi
|
|
|
|