Kehittyminen kannattaa


Laadukas on tuottavaa

Laadukas työelämä vaikuttaa myönteisesti tuottavuuteen, todetaan TEMin viime joulukuussa julkaisussa raportissa. Erityisen myönteisesti tuottavuuteen vaikuttavat työn hyvä organisointi ja johtaminen, työntekijöiden sitoutuminen sekä vaikutusmahdollisuudet omaan työhön.

Työ- ja elinkeinomisteriön julkaisuja, Työ ja yrittäjyys 38/2008.
www.tem.fi/julkaisut


Tekes rahoittaa työelämän kehittämistä

Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes ryhtyy rahoittamaan työelämän kehittämisprojekteja osana tutkimus- ja kehitys (t&k) -projektitoimintaa.

Hakemista tukevat ohjeistukset valmistuvat lokakuussa 2009. Rahoitettavien työelämän kehittämisprojektien tulee seistä kolmen kivijalan varassa:

– projekti edistää sekä tuottavuutta että työelämän laatua
– projekti on innovatiivinen
– projekti toteutetaan johdon ja henkilöstön yhteisvoimin.

Innovaatiot voivat olla uudistuksia esimerkiksi työprosesseissa, työn organisoinnissa, työmenetelmissä sekä esimiestyössä ja henkilöstöjohtamisessa.

Rahoitusta voivat hakea sekä yritykset että julkisen ja kolmannen sektorin työorganisaatiot. Tekesissä suunnitellaan myös työelämän kehittämiseen painottuvaa uutta ohjelmaa. Hakuaika Työelämän kehittämisohjelmaan (Tykes) on päättynyt.
 
Lisätietoja: www.tekes.fi, www.tykes.fi